Jigi-Blogissa kerromme Jigin kehityksen vaiheista ja perusteista. Minusta tuntuu että tällä tavalla saamme nopeampaa ja parempaa palautetta teiltä. Blogissa pyrimme kertomaan Jigin taustat ja vaiheet, kumppanien panoksen ja mm. kaavailut tulevaisuudesta. – Juha Airola
Lue mitä Jigin ympärillä tapahtuu
Kerro meille mitä mieltä olet suunnitelmistamme, mihin suuntaan haluat kehittämisen kulkevan ja miten olemme pystyneet toteuttamaan Jigin ajatuksen suunnittelijan automaatiopakista.
Lumi yllätti suunnittelijat ja omistajat
Jälleen kerran lumi yllätti rakenteiden suunnittelijat ja omistajat. Suomessa ei ole koskaan ollut puutetta lumesta ja pakkasesta. Tavallisesti Talvi on lunta tulvillaan ainakin jossakin päin Suomea eikä kennellekään pitäisi olla epäselvää että se painaa katoilla. Mutta.
Eihän rakenteiden mitoituksen tarvitse olla vaikeaa
Minulle on koko ajan vahvistunut näkemys että rakenteiden mitoitus on vain muutaman suunnittelijan herkkua. Siis niiden suunnittelijoiden, joiden annetaan rakenteita mitoittaa. Monille suunnittelijoille ei toimiva johto edes anna mahdollisuutta.
Helppo, Hauska ja Hyödyllinen
Jigin syntyä vauhditti kolme asiaa yli kaksi vuotta sitten. Nämä kolme asiaa ovat edelleen voimassa ja se vahvistaa minun käsitystäni siitä että valittu suunta - pieni laskentaohjelma kaikille - on oikea.
Rikotaan tabuja ja lauotaan totuuksia
Ikinä en ole blogeja kirjotellut, eikä tästäkään taida julkaisukelpoista tulla. Mutta yrittänyttä ei laitea ja se joka pelaa ei voita tai jotain sinnepäin. Ohjelmistojen kehittämisestä ja virheistä tässä yritän vähän vuodattaa.
Osu ja uppos?
Viime vuoden Jigin myynnin budjettitavoite oli 100 000,- euroa ja 100 lisenssiä. Voimme taputtaa itseämme selkään sillä tavoite saavutettiin yhdeksässä kuukaudessa.
Hey, let it fly
We are having more and more people checking the Jigi site from abroad. Hence, to be able to serve more I will start putting some notes about Jigi in Engish.
And YES: Jigi's 3D-FEA is Free!
Peli tulee, peli nappaa
Jo Jigin kehityskaaren alussa mietittiin koko toimiston porukalla sitä mekanismia mikä saa ihmiset heittäytymään vapaa-ajalla Facebookin, Twitterin ja tietokone- ja konsolipelien maailmaan. Onko vapaa-aika uhrattu jollekin typeryydelle ...
Kevät- ja mopokauden avaus enskametsässä
Pakko oli lähteä ajamaan. Päivä oli jo vaaksan pidempi talvipäivän seisauksen jäljiltä. Keli oli loistava ja ensivuoden mopokauden voi hyvin aloittaa 22.12. Ainakin minun mielestäni...
Uudella tyylillä paremmat tulokset?
If you do what you have always done, you get what you always got.
Jo muinaiset egyptiläiset
Ajateltiin että tehdäänpä jotakin toisin!
Mutta ei sentään käännetä koordinaatistoa vasenkätiseksi: jotkin asiat on ja pysyy.
En ole vieläkään saanut sitä 500:ttä euroa!
Jigillä ei kalasteta. Ennenkuin kukaan tiesi mitään jigaamisesta oli jo Jigi.
